Olet eksynyt Kaman koulutusnurkkasivulle, joka oli ennen osa tallilehteä. Lehti kuitenkin vetäytyi toistaiseksi historiaan, kun koulukiireet pukkaavat päälle. En kuitenkaan raaskinut poistaa tätä kaikkea, jos jostakin vinkistä vaikka olisi hyötyä jollekulle. Siispä lueskele rauhassa! Olen testannut kaikkia vinkkejä käytännössä irl-elämässä ja ne ovat täysin väkivallattomia ja hevosystävällisiä. Lukutoukille voin lämpimästi suositella seuraavia kirjoja:
Hevosen kanssa, Tuire Kaimio
Hevosista - käytännön psykologiaa arkeen, Leena Kurikka
Hevoskuiskaajan käsikirja, Monty Roberts
Yllä olevista opuksista on ollut minulle jo paljon hyötyä, joten toivottavasti sinullekin!
Tuntuuko joskus siltä, että turvotetun melassirouheen sijaan heppasi haluaisikin syödä sinut? Pohditko, mitä sen paksun, suklaanruskean otsaharjan alla pään sisässä oikein pyörii, kun tulet kauraämpärisi kanssa karsinaan ja pollesi tarraa hampaat irvessä käsivarteesi kiinni?
Ruokinta on tilanne, josta heppaihmiset ovat kautta aikojen olleet ties miten montaa mieltä! Itse uskon, että määrätietoisella, mutta ystävällisellä käytöksellä ja olemalla hevosystäväsi kanssa tasavertainen, pystyt jakamaan hevoselle sapuskat saamatta mustelmia tai muitakaan ruhjeita. Olemalla alusta asti järjestelmällinen ja pitämällä omaa aluettasi tarkasti silmällä säästyt ongelmilta eikä ruokinnasta kehkeydy sitä tilannetta, jolloin yllättäen ”sinun pitää lähteä kotiin”, vaan voit reippaasti mennä hepan karsinaan ja kaataa ruoat kuppiin. Jos päästät hepan kerran niskan päälle, niin ongelma on jo tullut ja olet hävinnyt ruokintavedon!
Minusta kaiken a ja o on molemminpuolinen kunnioitus. On oikeasti tosi upeaa, että ihmisten kaltaiset pikkutiittiäiset pystyvät antamaan ruuan niinkin massiivisille ja vahvoille eläimille, kuin hevosille – toivon mukaan säästyen tilanteesta ehjin nahoin. Jos hevosesi alkaa käyttäytyä ruokintatilanteessa ei-toivotusti, ainut syy olet sinä, joten eikös ole sinun velvollisuutesi korjata asia, jotta ruokinnasta tulisi molemmille osapuolille mukava kokemus.
Se, että hevosesi touhuaa jotain outoa ruokinnan yhteydessä harvemmin johtuu pahanmakuisista kauroista tai väärän värisestä ruokakupista, vaan siitä, miten sinä käyttäydyt ja miten hevonen sen ymmärtää. Osa ihmisistä ajattelee, että ihmisen tulisi hevosta ruokkiessaan käyttäytyä kuten hevonen laumanjohtajana: pöyhiä (=syödä) heinäsiivua ennen kuin hevonen pääsee siihen käsiksi merkiksi siitä, että sinä, lauman johtaja, söit ensin ja saat täten pitää paikkasi arvojärjestyksessä. Meikäläisellä ei ole tästä ajatuksesta sen kummempaa kokemusta tai kommentoitavaa, koska haluan ajatella, että hevosystävän pystyy ruokkimaan myös ihmisille tavallisemmalta tuntuvalla tavalla. :)
Tilanne paisuu nopeasti vaaralliseksi sinun itsesi kannalta, joten jos huomaat pientäkin epäkivaa käyttäytymistä kun astelet kippoinesi hevosesi kotiluolaan, ota heti asia käsittelyyn, ettei tapahdu mitään ikävää! Jotkut hevoset käyttäytyvät aggressiivisesti ruokintatilanteessa, koska ongelmaa ei olla ratkottu tarpeeksi aikaisin.
Ensinnäkin, vastaa seuraaviin kysymyksiin rehellisesti alkaessasi ratkoa pulmaa:
Miten astelet hevosen karsinaan?
Millä tavalla annat hevoselle ruuan?
Mitä teet, kun olet antanut hevosen ruuan?
Miten hevonen käyttäytyy, kun annat ruokaa parasta aikaa (kaadat kippoon, laitat heiniä…)?
Mitä hevonen tekee, kun olet antanut ruuan?
Miten hevonen reagoi siihen, kun tulet karsinaan ruokien kanssa?
Miten sinä lähdet karsinasta ruokkimisen jälkeen?
Jotta probleema voi ratketa, sinun pitää ensin selvittää syy siihen, että hevonen käyttäytyy kuten se käyttäytyy. Laajasti katsottuna syypäänä olet todellakin sinä, kuten jo mainitsin, mutta tarkemmin sanottuna kyse voi olla vaikkapa siitä, että pelkäät, tai vaikkapa siitä että hevonen on saanut kerran väistätettyä sinua itsestään poispäin jollain liikkeellään, kuten korvan luimistuksella. Pienikin perääntyminen hevosen yrittäessä saada sinua kauemmas, on jo hevoselle voitto ja palkinto ja hevonen toistaa toiminnon takuulla seuraavallakin ruokintakerralla. Ruokkijan jatkaessa väistelyään päivästä toiseen tapa muodostuu alta aikayksikön ruokkijaa piinaavaksi.
Köpötellessäsi rehuhuoneesta murkinoiden kanssa hevosen karsinoille, luota itseesi, ole varma ja pidä mielessäsi, mitä hevonen saa tehdä ja mitä ei. Jos se on karsinalla heti vastassa ylitungeksivasti, pyydä sitä väistymään (voit vaikkapa peruututtaa hevosta kauemmas kosketusmerkistä, jonka opettamisesta kerron alempana). Kiitä kepeästi, kun hevonen toimi oikein väistäen sinua. Pienikin pelonhäive tai jännitys mahanpohjassa vaikuttaa aivan varmasti siihen, mitä hevonen sanoo sinusta kun tulet ruokinesi paikalle! Vaikka hevonen olisi kuinka nälkäinen, muista miten iso se on, ja varmista että se muistaa miten pieni sinä olet. Ruokintatilanteessa yksi pahimmista mokista mitä voit tehdä, on hevosen väistäminen. Viimeistään se kertoo siitä, että olet todella heppaasi arvojärjestyksessä pykälää alempana – ja tilanteelle on tehtävä jotain, jotta saisit ruokittua heppasi fiksusti.
Kaataessasi ruokaa kuppiin tai annostellessasi heiniä maitorattaille levitetystä paalista sinulla ei saa olla mikään kiire - hevonen ei saa olla tikittävä sekuntikello, joka määrittelee, kauanko ruokein jakamisessa saa kulua aikaa. Tungeksiminen ja pään ruokakupissa pitäminen eivät ehkä tunnu vakavilta ongelmilta, mutta ne ovat alku sille, että hevonen ei kohta anna sinulle ollenkaan rauhaa ruokinnassa, ja jo näihin tärppeihin kannattaa tarttua ja poistaa ne, ennen kuin tapa vahvistuu.
Jos heppa työntää turpansa ruokakuppiin ilman lupaa, pyydä sitä kärsivällisesti, mutta päätöksestäsi hievahtamatta väistämään niin monesti ja niin kauas, että se lopulta jää aloilleen ja saat taas ”luvan” jatkaa töitäsi. Kun lopetat ruokien kaatamisen kuppiin tai saat heinät annosteltua, jää paikoillesi hetkeksi seisomaan – se, että työskentelysi loppuu, ei sinänsä saa olla vielä merkki hevoselle siitä, että nyt saa tulla kimppuun. Sen sijaan vasta kun siirryt ruokapaikalta esimerkiksi askeleen sivulle, katsot hevosta ja sanot ”Saa tulla”, hevonen todella saa aloittaa ruokailun.
Tarkoitus on, että aina, kun jaat hevosellesi ruokaa kuppiin, toistat samat asiat niin useana päivänä tai viikkona peräkkäin, että lopulta paikasta, johon hevosesi päivä toisensa jälkeen siirrät vaikkapa voimistuvia kosketusmerkkejä käyttäen, tulee tila, jonne hevonen suunnilleen automaattisesti siirtyy joka kerta, kun tulet ruokinesi karsinaan. Voit myös vallan hyvin opettaa hevosta esimerkiksi pitämään turpansa ruokinnan ajan kiinni karsinan kalterissa oma-aloitteisesti, sen aikaa kun laitat ruokia. Tai mitä jos keksisit hevosellesi aivan jotain muuta tekemistä siksi aikaa, kun laitat ruokia valmiiksi kuppiin? Voit heittää hevosellesi karsinan perälle pallon, jonka opetat sen hakemaan ja tällä välin laitat ruoat. Mutta itse olen opettanut irl-elämässäkin hepalleni, että se seisoo aina tietyssä kohdassa karsinaa tismalleen sen aikaa, kun annan ruokia. Samat avut samassa tilanteessa, sama paikka, jonne hevonen siirtyy ja monet, monet toistot = helppo ja turvallinen ruokintatilanne!
Pidä koko koulutuksen ajan ja myöhemminkin kiinni päättämistäsi asioista: jos haluat, että hevonen seisoo aivan paikoillaan, mitään muuta hääräämättä keksimässäsi kohdassa, hevosen todella täytyy seistä aivan paikoillaan ja mitään muuta häsläämättä. Mutta ehkäpä vain haluat, että hevonen seisoo paikoillaan, saaden kuitenkin rapsuttaa jalkaansa jos se kutisee?
Lähde karsinasta rauhallisesti, ja päästä hevonen aterialle vasta sen kanssa yhdessä sopimananne hetkenä. Tee tavoistasi toistuva rutiini, niin ruokintatilanne muuttuu hurjasti helpommaksi. ;)
Piehtarointi aavalla preerialla, laukkaaminen laumakaverien kanssa upeissa laaksoissa, aah sitä hevosen elämää! Että me ihmisukot ollaan typeriä, meidän ansiostamme juuri kun humman vapaudentuntu on parhaimmillaan, pitää kömpiä tylsälle tunnille maneesin Saharaa kiertämään. Vähintäänkin hepo joutuu harjattavaksi, ja tietysti sitä pitää aina hinkata mahanalusta vaikka se NIIN ärsyttää.
Aika monetkin hevoset pistävät joskus hanttiin talliin tulossa, mutta ihmekös tuo, jos vastassa on aina jotain epämiellyttävää! Työnteon ja ihmisen kanssa puuhailun totta kai pitäisi olla hauskaa – ja toivottavasti sitä onkin – mutta myönnä pois, että talliin joutuminen on monin verroin ärsyttävämpää kuin laitumella tepastelu, vähän hurjemmallakin ilmalla.
Aina kun probleemaa aletaan ratkoa, pitää tietysti ensin hoksata siihen syy, sillä vaikka voitkin kouluttaa hevoselle taitoja ongelman ”päälle”, lopputulos ei kuitenkaan ole hyvä ja monesti ei-toivottu tapa taas jatkuu jossain vaiheessa pollen elämää. Siksi onkin supertärkeää toden totta pureutua ongelman syyhyn ja poistaa se, jotta hevonen voi ihan oikeasti oppia uuden tavan toimia! Vastaa ihan ensin itsellesi ainakin näihin kysymyksiin:
Karauttaako hevonen aina sinut nähdessään laitumen perimmäiseen nurkkaan?
Pidätkö tällöin riimunarua ja riimua esillä vai piilotteletko niitä?
Miten lähestyt hevosta kun se lähtee karkuun?
Miten reagoit karkaamiseen?
Millä tavalla hevonen lopulta saadaan kiinni?
Mitä kiinni joutumisesta seuraa?
Miten käyttäydyt kun saat hevosen kiinni?
Miten päästät hevosen tarhailemaan?
Onko hevosen historiassa tapahtunut jotain kiinni ottamiseen liittyvää negatiivista juttua?
Nämä kaikki voivat vaikuttaa siihen, miksi heppa ei tule mieluusti pois aitauksesta! On siis tosi tärkeää pohtia noihin kysymyksiin rehelliset vastaukset. Moka liittyy mitä luultavimmin sinun omiin touhuihisi, joten hus siitä, korjaa oma käyttäytymisesi! ;) Jos hevonen vain satunnaisesti lähtee pois kun tulet, sinulla ei taida olla tiettyä, samanlaisena toistuvaa tapaa hakea hevonen laitsalta. Käytöksen ollessa päivittäin toistuvaa tulet hepanhakureissulle varmaankin aina samalla tavalla.
Hevonen kyllä tietää mitä aiot, joten riimun ja riimunarun piilottelu on oikeasti harvemmin oikea ratkaisu! Vai onko sinusta muka normaalia kävellä kädet selän takana myhäillen ja vihellellen? Ei todellakaan! Hakiessasi karkuun karauttelevaa hevosta laitumelta sinun tulisi nimenomaan olla mahdollisimman normaali. Voit vaikka kuvitella, ettet edes tiedä hevosen karkaamistavasta. Tällöin tulet helposti toimineeksi juuri oikein eli ihan tavallisesti pelkäämättä, että karkauskohtalo koituu sinullekin.
Kiinnitä huomiota siihen, miten tarvot hevosen reviirin poikki sen luokse. Jos kävelet olat koholla heppaa kohti yhtä iloisena kuin takamukseen ammuttu karhu, kyllä minäkin pötkisin pakoon mitä pikimmiten! Rentouta sen sijaan olkapäät, kanna naruja kourassasi ihan rauhallisesti ja tule hevosta kohti hieman etuviistosta. Paras vaihtoehto on edetä kevyesti, voit ehkä vähän naksutella kieltä tai jutella hepalle mukavia mutta varokin olemasta ylivarovainen.
Kun karkaamisesta on tullut tapa, olet vahvistanut (= palkinnut) hevosen käytöstä epäsäännöllisen säännöllisesti. Jos alusta asti olisit pyrkinyt sammuttamaan (= lopettamaan) ei-toivotun karkaamisen, ei hevonen sitä enää tekisi! Virhe on siis jälleen kerran sinussa! Et ole tarttunut asiaan kun käyttäytymismuoto oli vielä lievä, ja se on päässyt paisumaan tavaksi, kun hevonen tietää, miten reagoit. Kun hevonen käyttäytyy pahasti, ihminen tulee hirmu usein vahvistaneeksi käyttäytymistä aivan tietämättään, koska sellaisia me ihmiset olemme. Hevonen luimistaa, sinä siirryt askeleen taaksepäin, hevonen saa palkinnon ja taatusti luimistaa seuraavallakin kerralla kun haluaa siirtää sinua. Ja tadaa, olet onnistunut opettamaan hevoselle uuden pahan tavan!
Sama juttu laitumelta hakemisen kanssa! Kun hevonen karauttaa karkuun, älä vain juokse talliin hakemaan porkkanaämpäriä, sillä sehän on paras palkinto mitä hevonen voi saada: heppa saa rauhan ja jää laitumelle, aivan kuten halusikin. Tietäessäsi että lähestymäsi hevonen voi karata, varaudu tähän jo etukäteen ettei tarvitse lähteä herkkupalanhakumatkalle enää jälkikäteen, muuten häviät tämän erän 10-0. Älä peräänny askeltakaan hevosesta poispäin, vaan pyri mieluummin vaivihkaa liikkumisellasi säädellä hevosen kulkuvauhtia ja suuntaa, tosin vain jos se pysyy vauhdissa (kävelee, ravaa tai laukkaa). Toiset hepat vaan siirtyvät kauemmas ja pysähtyvät odottelemaan hoitajan reagointia. Etenemällä hevosta kohti tyynesti askel kerrallaan, saat hevosen ihan varmasti jossain vaiheessa kiinni, ja siinä vaiheessa kun ilman ainuttakaan perääntymistä saat narun napsautettua hevosen riimuun, olet voittanut erän ja saanut hevosen kiinni oikealla taktiikalla.
Houkuttelu on fuskausta! Se toimii yleensä aluksi, mutta ajan myötä nopsajalkaiset ystävämme kyllä ehtivät nauttia kaura-apajasta joutumatta kiikkiin. Kannattaa siis keksiä joku fiksumpi keino opettaa hevoselle oikea käyttäytymistapa, kuin herkuin houkuttelu, jota tosin harmi kyllä voi joutua joskus kiireessä tekemään tahtomattaankin. Houkuttelua kannattaa kuitenkin vältellä parhaansa mukaan!
Ihmiset ovat usein myös tosi kärsimättömiä ja tekevät suutuksissaan äärettömän tyhmiä tekoja ja päätöksiä. Laitumelta heppaa haettaessa tavanomaista on, että viimein kiinni saatu hevonen saa kulkea kiukusta kihisevän taluttajan perässä puolijuoksua talliin, ilman kiitoksen kiitosta. Wouh, pysähdytään tähän. Kun seuraavan kerran hevonen ei esitä aikomustakaan tulla talliin kiltisti ja edessä on sama vanha kiinniottorumba mieti, miksi ihmeessä hevonen tulisi luoksesi, kun se tietää, ettei saa kehuja? Syitä ei yksinkertaisesti ole! Hevoset ovat tosi viisaita ja tajuavat tämän alta aikayksikön, paljonpaljon ennen ihmistä. Pidä siis huolta, että hevonen saa luoksesi tultuaan ansaitsemansa palkinnon. Se voi olla rapsutustuokio, silittelyhetki tai makupala (varo ettei hevoselle tule kerjäämismieltymystä) - jotain, mistä heppa tykkää erityisesti.
Heppaa napatessakin kärsimättömyys voi joskus tulla ilmi. Älä koskaan esimerkiksi huido hevosta siirtymisaikein kauemmas itsestäsi – hevonen muistaa sen aina ja seuraukset tästä saatat huomata vaikkapa viimeistään silloin, kun yrität harjatessa lähestyä hevosta. Uupskeikkaa, mitäs se nyt tuolla lailla siirtyy? Se siirtyy, koska olet laitumelta hakiessa varta vasten kyseisen tavan pollellesi opettanut! Vahviste on aina vahviste, ja vaikuttaa jollain tapaa hevosen tulevaisuuteen. Sama juttu torumisen kanssa. Jos torut heppaa siitä, kun se ei tullut kiinni silloin kun saat sen kiinni, teet kaiken ihan päin honkia, suoraan sanottuna. x)
Kannattaa myös miettiä sitä, miten päästää hevosen laiduntamaan. Onko matka tarhaan aina yhtä taistelua, hallitsetko hevosen vaikkei ketjuriimunaru rutistaisikaan sen turvanympärystä? Päästätkö sen vapaaksi hengestäsi kiinni pidellen? Anna hevosen kokea vapaus vasta kun se käyttäytyy toivotulla tavalla! Käännä hevosen pää itseäsi (ja mahdollisesti/mielellään myös porttia) kohti ja silittele sitä, kunnes hevonen on ihan tyyni, ei nyi itseään irti, pure narua, kuopi jalallaan tai tee mitään muutakaan jollain tapaa ei-toivottua. Niin et tule vahvistaneeksi mitään näistä tavoista! Kun avaat riimunarun ja otat ehkä riimunkin pois, varmista, ettei hevonen räjähdä kauas pois luotasi, sillä se jos mikä todistaa, ettei hevonen halua olla ihmisseurassa vaan haluaa vapauteen! Koita siis tehdä sinun kanssasi olosta mahdollisimman mukavaa, tai anna hevoselle vaikka aina porkkananpala riimunpoiston jälkeen, jotta hevonen ymmärtää, ettei sen tarvitse heti juosta pois läheltäsi kun se pääsee vapaaksi.
Historiasta sen verran, että onhan mokan voinut tehdä toki joku sinua edeltävistäkin omistajista. Siitä huolimatta sinä olet se, joka asian paikkaa, ellet halua jatkaa probleeman kanssa. Muista, että siihen kohtaloon ei tietenkään ole pakko suostua - asialle on helppoa, hauskaa ja opettavaistakin tehdä jotain!
Joskus jo pelkkä syyn poistaminen auttaa, ja hevonen alkaa kuin itsestään tulla kiltimmin kiinni. Ihminen on tietysti muuttanut jotain varmaankin omassa käyttäytymisessään, mutta tuskin sitä itse edes hoksaa. Hevonen voi kyllä huomata suuriakin muutoksia ihmisen asenteessa ja käytöksessä. Pinttyneen tavan korjaamisessa tarvitset kuitenkin opettamisen apua. Kun sinulla on hyvä mieli, ulkona on mukava sää ja aikaakin riittämiin, päästä hevonen tarhailemaan ilman riimua ja touhua tallitöitä kunnes olet valmis kouluttamaan heppaa. Anna sen kuitenkin laiduntaa rauhassa jonkun aikaa (tunti?), ettet ole ottamassa sitä heti kiinni.
Kun kaikki on hyvin, täytä vaikka vyölaukku porkkananpaloilla tai muilla herkuilla ja lähesty hevosta edestä ja sivuviistosta. Pidä riimunaru ja riimu näkyvillä edessäsi, kävele olkapäät rentoina alhaalla, jutellen hevoselle tavallisella äänellä mukavia. Varokin kävelemästä hentoisesti, lähesty hevosta itsevarmasti, mutta kunnioittaen. Pysähdyn muutaman metrin päähän hevosesta, kohota hieman riimunarua ja odota. Kiitä aluksi tosi pienestä – parhaassa tapauksessa pelkkä katse tai korvien höristys sinua kohti voi riittää! Kehu aluksi äänellä rohkaisten. Kun hevonen ottaa oma-aloitteisesti askeleen sinua kohti, kehu tosi paljon ja anna hevoselle porkkana. Peräänny askel ja odota taas. Kun hevonen tulee itse lähemmäs, kiitä taas porkkanalla ja kehuilla. Toista tätä, kunnes sinun ei tarvitse enää oikeastaan ollenkaan odottaa, vaan hevonen seuraa sinua ja näkemiään kiinniotto-varusteita luottavaisesti ja omasta halustaan.
Riippuen siitä, kuinka kauan olet heppaa jo opettanut, pidä joko kunnollinen tauko tai jatka rauhallisesti eteenpäin. Jos sinulla ei ole paljon kokemusta opettamisesta, koulutat luultavasti herkästi heppaa ”yliaikaa”, jolloin hevosen kiinnostus laantuu nopeasti etkä itsekään ole enää niin skarppina. Muista siis: tarpeeksi lyhyt koulutusaika kerralla ja sopivan pituiset tauot koulutustuokioiden välissä! Ennen kaikkea on tosi tärkeää muistaa kiittää hevosta oikeasta mahdollisimman nopeasti oikean toimintatavan tultua ilmi, ja lopettaa koulutus hyvään mieleen ja oikeaan toimintatapaan. Niin hevonen oppii nopeasti.
Oli miten oli, seuraava vaihe on se, että hevosen pitää itse koskettaa riimua. Pidä riimu koholla ja aloita harjoitus vanhalla tutulla seuraamistehtävällä. Kun hevonen toistaa jo osaamansa muutaman kerran, pysähdy hevosen viereen ja odota. Pidä riimunarua tai riimua aika lähellä hevosta. Aluksi kosketus voi olla silkka vahinko, mutta kehu kaikesta huolimatta hevosta runsaasti ja anna porkkana, kun se koskettaa itse riimua. Älä auta hevosta lähestymällä heppaa riimulla tai painamalla sitä itse hevosta vasten, anna hevosen tehdä homma itse. Toista tätä monta monta kertaa kunnes hevonen ei enää ollenkaan jännity riimun koskemisesta tai edes kuvittele, että joutuisi kiinni kun koskettaa riimua itse.
Nyt on aika nostaa vaikeustasoa! Pyydä hevosta asettamaan päänsä itse yhä syvemmälle riimuun. Voit myös koittaa saada hevosen pitämään päänsä riimussa tavallista pitempään (ajallisesti laskettuna). Molemmissa tapauksissa tärkeää on edetä yksi pikku askel kerrallaan ja k-i-i-t-t-ä-ä toivotusta reagoinnista nappiaikaan! Nuo jutut ovat kaiken A ja O koulutuksessa! Nosta tästä lähtien vaikeustasoa oman mielesi mukaan soveltaen, kunnes hevonen antaa luottavaisesti päänsä riimun sisään ja haluaa itse koskettaa sitä porkkanan toivossa. :) Pikku hiljaa saat tämän luottamuksen ansiosta puettua hevoselle itse riimun päähän.
Vähitellen hevonen huomaa, ettei kiinni joutuminen aina merkitse työntekoa, vaan joskus myös jotain tosi kivaa ja hauskaa! Käy välillä katsomassa hevosta riimun ja riimunarun kanssa laitumella, vaikkei sinulla olisi aikomustakaan napata hevosta kiinni. Tee joskus myös niin, että otat hevosen kiinni, taluttelet hetken laitumella ja päästät taas vapaaksi. Jatka palkitsemista tarpeen mukaan vielä tulevaisuudessakin, jottei paha tapa pääsisi uusiutumaan. Näin voi käydä etenkin, jos et poista syitä tai korjaa niitä parhaalla mahdollisella tavalla. Onnea matkaan! :)
Arkipäivän askareiden onnistuminen vaatii molemminpuolista kunnioittamista hevosen ja ihmisen välillä. Luottamus muodostuu ajan kanssa, eikä tasapainoiseen kunnioittamissuhteeseenkaan pääse poppakonstein, mutta on olemassa paljon harjoituksia, joiden avulla voi parantaa luottamusta ja kunnioitusta, ja ennen kaikkea opetella kaikkea kivaa hevosen kanssa. Itse olen tosi kiinnostunut kaikesta tämänkaltaisesta, ja seuraavaksi ajattelin raapustaa muutamista maasta käsin tehtävistä harjoituksista, jotka olen testannut hyviksi :)
Väistäminen
Vaikka heppakaverin läheisyydessä on turvallista ja ihanaa olla, yksi kunnioituksentutkimistapa on varsin kätevä ja helppo - tarkista, väistääkö hevonen sinua. Vaikka kyse olisi huippukilparavurista, hevosen tulisi mielestäni osata edes jotenkuten väistää ihmistä pyynnöstä niin taka- kuin etuosallaankin. Muista, että karsinassakin usein riittää, että saat siirrettyä hevosen takamusta kottikärryjen tieltä vain askeleenkin verran, täydelliseen käännökseen ei siis tietenkään tarvitse pyrkiä. Opeta hevoselle ajan kanssa väistäminen käyttäen hyväksi hevosen mielestä mukavaa palkintoa ja kevyttä kosketusmerkkiä. Väistäminen on tavallaan hankala asia opettaa ja se voi aiheuttaa epämukavia yllätyksiä jos taktiikka on väärä. Välillä onkin hyvä lähestyä hevosta muissa kuin väistämisaikeissa ja supertärkeää on myös muistaa, että hevonen väistää nimenomaan siksi, että pyydät, ei siksi, että tulet esimerkiksi lähemmäs käsi ojossa. Epämääräiset avut tai vahvistukset saavat hevosen ymmälleen, kun hevosen on mahdotonta tietää, haluatko sen väistyvän itseäsi, vai tulevan lähemmäs. Siksi täytyy keksiä hyvä merkki, jota käyttää läpi harjoitusten, ettei hevonen mene ihan päästään pyörälle.
Itse merkin tulee olla kevyt, sillä väistämisen ideana ei ole työntää hevosta pois alta, vaan siirtää hevosta kevein ottein niin, että hevonen väistää merkkiä, ei väkisin. Kyllä mikä tahansa hevonen väistää, jos tarpeeksi tuuppii, mutta se ei ole oppimista vaan puhdasta järjen käyttöä. Kai itsekin siirtyisit jos kaveri nojaisi sinuun koko painollaan! Jos hevonen kosketusmerkin opittuaankin yhä reagoi pyyntöön hitaasti, voi reagointia nopeentaa hyödyntämällä vahvistuvia apuja. Ensin höyhenenkevyt painallus, joka voimistuu säännöllisesti. Täsmällisyyttä kaivataan, sillä sinun on osattava myödätä täsmälleen silloin kun hevonen tekee tasoisensa siirron toivomaasi suuntaan. Alussa riittää, että hevonen varaa painoaan suuntaan, johon pyydät. Myöhemmin voit vaatia hevosta ottamaan kunnon askeleita, ja myödätä paineen vasta kun hevonen on toiminut täysin toivomallasi tavalla. Joskus hevonen voi haluta vahvisteeksi muutakin kuin pelkän kosketuksen myötäämisen, ja tällöin makupalan antaminen voi olla hyvä idea. Opeta hevonen kuitenkin käytöstavoille ennen kädestä annettavien makupalojen ottamista palkinnoksi, ettei hevonen ala kerjäämään ruokaa tai näykkiä. Muista keskittyä seuraamaan myös sijaistoimintoja, joita hevonen tekee väistäessään. Jos hevonen väistää täydellisesti, mutta samalla huiskii hännällään ja koittaa näykkiä sinua - mieti todella tarkasti, miten vahvisteesi ajoitat. Muuten sinulla saattaa kohta olla näykkivä karvakorva...
Oma alue
Jokaisella ihmisellä on oma alue, jolle ei saa tulla pyynnöittä. Vaikkei 100% totisesti tätä aluetta puolustaisikaan, on hyvä tehdä välillä niitäkin harjoituksia, joissa hevosen tulee pysyä loitolla kunnes ihminen pyytää hevosta lähestymään. Sadepäivän kunniaksi voitkin mennä riimunarun ja riimun kanssa näitä asioita treenaamaan vaikka maneesiin tai muuhun suojaisaan paikkaan.
Ainakin meidän Jore nämä jutut hoksasi todella nopeasti, ja uskon että myös aika monet muut pollet. :) Pidä taso tarpeeksi matalalla, jotta hevosen on mahdollista reagoida pyyntöihisi toivomallasi tavalla. Pysäytä hevonen, nosta kätesi ylös ja peruuta ensin vaikkapa vain yhden askeleen verran kädet ojossa. Peruutuksesi pituutta kasvattamalla saa harjoituksen vaikeustasoa nostettua. Lopulta et enää tarvitse riimua/riimunaruakaan mihinkään, jos niitä edes aluksi otit mukaan treeniin, sillä onnistuneen opettamisen myötä hevosen tulisi osata seistä toivotun välimatkan päässä ihmisestä, ja tulla luokse pyynnöstä. Itse olen antanut hevosen tulla luokse niin, että kuljen käsi koholla vaikeustason mukaisesti poispäin hevosesta. Sitten pysähdyn, lasken käden ja naksutan kieltä. Tällöin hevonen saa tulla luokse. Muista pitää kiinni saavuttamistasi säännöistä, äläkä palkitse hevosta luvattomasta luokse tulosta (vaan peruuta hevonen takaisin aloituspaikkaan). Jos haluat, että pyyntö tulla luokse on se, kun lasket käden, se on ookoo. Jos taas päätät, että vielä käden laskeminen ei merkitse mitään, pidä tästä kiinni.
Liikkuminen talutettaessa
Ratsain tai tallissakin kiltisti käyttäytyvä hevonen voi muuttua oikeaksi jyräksi talutettaessa. Tällöin on syytä tarkistaa, onko hevonen todella tajunnut taluttamisen kuten pitää.
Varmista ainakin:
- että hevonen peruuttaa pyynnöstä. Jos hevonen ei osaa peruuttaa käskystä, opeta tämä hevoselle, sillä peruuttamisen taito on hurjan kätevä. Muista käyttää kosketusmerkkejä hyväksi, sillä jos vain vedät narusta taaksepäin, hevonen voi kyllä oppia peruuttamaan, mutta väärällä tavalla - sen pää jäykistyy, sitten niska, kaula, selkä ja lopulta yleensä jalat. Lopulta koko peruutus näyttää täysin tönköltä ja epämääräiseltä! Peruuttaakseen rennosti ja luonnollisesti, hevosen tulee oppia peruutus kevyestä merkistä, ei siksi, että joku ikäänkuin työntää sitä taaksepäin pakonomaisesti.
- että hevonen väistää pyynnöstä sinusta poispäin
- että hevonen kulkee eteenpäin paineen tuntiessaan, eikä vaan seuraa taluttajan selkää. Monet hevoset lähtevät liikkeelle vasta kun taluttajakin, ja tämä ei ole aina tarkoitus. Esimerkiksi kuljetuskoppiinmeno-ongelmat johtuvat usein väärinymmärryksistä talutustilanteissa, kun hevonen on oppinut vain seuraamaan taluttajaa eikä todella myötäämään riimunarun aiheuttamalle paineelle. Kokeile siis reippaasti, lähteekö hevonen eteenpäin vaikka pysyisit paikoillasi, kun muodostat eteenpäinvievän paineen narulla. Muista myös tarkistaa pysähtyminen paineen tuntemisesta.